torstai 6. helmikuuta 2014

Ompelija sankaritar

Järjestimme äidillemme yllätysjuhlat viime vuoden puolella.. ikää tietenkään paljastamatta ;) Syöjiä oli sen verran, että näihin kemuihin tein kaksi kakkua. Ensiksi valmistin sen "virallisen kakun". 



Toisessa kakussa halusin tuoda esiin hänen mieli harrastuksensa. Nämä työkalut ovat äidille arkipäivää, sillä tämän käsityötaiturin on tuore opinahjo vienyt  mennessään yhä syvemmälle erityisesti ompelun saloihin.



tiistai 4. helmikuuta 2014

Late Lammas

Late Lammas oli tämän pienen sankarin ykkös lempparijuttuja, joten ei tarvinnut kauaakaan miettiä, minkälainen kakku seuraaviin juhliin tulisi. 

Tällä kertaa kakku syntyi ohuista kakkulevyistä sekä pätkis-valkosuklaatäytteestä. Täytteen sain pysymään kasassa liivatteen avulla ja kaapista löytyi juuri sopiva kulho, johon kasasin kerroksittain pohjat jo edellisenä päivänä.


Laten pää on tehty erikseen kakkupohjista ja päällystetty sokerimassalla. Näyttävät villat saadaan pienten vaahtokarkkien avulla, joiden alle laitoin ohuen kerroksen kermavaahtoa.



Bad Biggies

Rikotaanpa nyt tämä pitkän pitkä hiljaisuus täällä blogin puolella. Hiljaiselo ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö kakkuja olisi ehtinyt harrastaa. Itse asiassa niitä on kertynyt muutama tähän plakkariin ja tilauksessa on jo seuraavat kakut - sekä hengellisessä että hengettömässä teemassa.
Mutta alkuun hieman Bad Biggies-teemaa! Tällä kertaa kakkua en päällystänyt pelkällä sokerimassalla, vaan reunukset koristelin kermalla. Kerman värjäsin asianmukaisin värein.